“Meidän Starat” muistelevat

Eteläkarjalaisen jääkiekkoperheen kirkkaimmat tähdet ”Meidän Starat” Lalli Partinen (75), Heikki Mälkiä (58) ja Petri Skriko (54), joiden pelipaidat ovat kunniapaikalla Kisapuiston jäähallin katonrajassa, ovat edelleen tahoillaan vahvasti mukana tämän päivän peleissä. Tässä heidän vastauksensa taakse jääneitä vuosia koskeviin kysymyksiin.

Lalli Partinen

Nurmeksilla pitkin Kalevankatua

Mikä on lapsuusajan mukavin muisto jääkiekosta?
Tämän ajan lasten on varmaan mahdotonta käsittää, minkälaisilla vehkeillä opettelin neljäkymmenluvulla luistelemaan. Jaloissani olivat sen ajan luistimet – nurmekset, jotka olivat luistimen terät, jotka kiinnitettiin ruuveilla monoihin. Eikä opettelupaikkakaan ollut ihan alussa kummoinen vanhemman veljeni vetäessä minua pitkin Kalevankatua (nykyinen Kannelkatu). Nykyisen kauppatorin paikalla olleella VPK:n kentällä sitten opin kunnolla luistelemaan.

Kuka oli idolisi kun olit lapsi?
Jääkiekkopelejä katsottiin Viipurin tv:n kautta ja Neuvostoliiton maajoukkueen järkälemäinen puolustaja Ragulin jäi lähtemättömästi mieleen.

Kerro jokin erikoinen tapaus juniorivuosien jääkiekkopeleistä?
Jääpalloa pelasin ensin Veiterän C-junioreissa ja sitten LaPassa B- ja A-juniorina. Tuossa vaiheessa Pekkosen Ville sai minut innostumaan jääkiekosta. Siitä se lähti. Pelasin ensimmäiset pelit nelosketjun laitahyökkääjänä ja sitten siirryin puolustajaksi. Junioripelejä pelasin jopa kaksi peräkkäin ilman
taukoa.

Mikä on erikoisin muisto SM-sarjan peleistäsi?
Parhaiten mieleen on jäänyt Kisapuistossa pelattu karsintapeli KalPaa vastaan. Kahden erän jälkeen tilanne oli KalPalle 1-6 ja tuskin kukaan uskoi mahdollisuuksiimme. Me teimme kuitenkin kolmannessa erässä kuusi maalia kuopiolaisten jäädessä nollille. SaiPa voitti pelin 7-6 ja nousi SM-sarjaan.Toinen merkittävä juttu oli kouluttautuminen valmentajaksi kun pelasin JYP:ssä Jyväskylässä. Erkka Westerlund veti koulutusta viiden vuoden ajan. Toimiessani SaiPan valmentajana kohokohta oli selviytyminen pronssiotteluun, jossa HPK oli kotihallissaan vähän parempi.

Miten paljon jääkiekko vie nykyisin aikaasi?
Viimeinen merkittävä saavutus on se kun valmentamani joukkue voitti Alppiliigan mestaruuden. Tällä hetkellä jääkiekko on pelkkä harrastus. Lataan pattereita ja seuraan tarkasti markkinoita.

Mitä veteraanijääkiekko sinulle merkitsee?
Veteraanijääkiekko on kiva harrastus, mutta minulta se on pois. Olisi kyllä hienoa tavata vanhoja kavereita, mutta Keski-Euroopasta on turhan pitkä matka. Samalla on todettava, että jääkiekkoa tulee tuutin täydeltä ja joskus on mukavaa kun on jotain muuta – esimerkiksi tenniksen pelaamista.


Heikki Mälkiä

Äiti teki ensimmäiset jääkiekon pelihousut

Mikä on lapsuusajan mukavin muisto jääkiekosta?
Kyllä tämä elämä on ollut yhtä urheilua pienestä pitäen. Talviaikaan oltiin aina jäällä ja peli pyöri. Ensimmäiset jääkiekon pelihousuni sain kymmenen vanhana kun äitini teki ne. Pehmusteina oli kumilätkät, joista tuli enemmän mustelmia kuin kiekosta…

Kuka oli idolisi kun olit lapsi?
Neuvostoliiton liukkaita pelaajia Maltsevia, Tihonovia ynnä muita ihastelin kun Viipurin tv:n kautta näkyi pelejä. Sitten tulivat kuvaan mukaan myös NHL-tähdet joista parhaiten on mieleen jäänyt Gordie Hove.

Kerro jokin erikoinen tapaus juniorivuosien jääkiekkopeleistä?
Ollessani 15-vuotias olin Pohjolan leirillä, jossa Etelä-Karjalan joukkue tuotti melkoisen yllätyksen sijoittumalla kolmanneksi. Henkilökohtaisesti oli iso juttu kun minut valittiin turnauksen All-Stars –joukkueeseen ja sen myötä sain viimeisen päälle hyvät pelihousut. Muistan miten tuntui kummalliselta olla huomion keskipisteenä. Tuosta eteenpäin menoja oli yhä enemmän varsinkin kun aloin 16-vuotiaana rampata Imatran ja Lappeenrannan väliä SaiPan edustusjoukkueen harjoituksissa ja peleissä. Koulunkäyntikin tuli sentään hoidettua ja kirjoitin ylioppilaaksi.

Mikä on erikoisin muisto SM-sarjan peleistäsi?
Minua pidettiin kovana taklaajana ja kyllähän minä taklasin. Oppia, tosin väärää sellaista, sain heti SaiPan ensimmäisenä SM-kautena Raumalla kun kokenut Teppo Rastio taklasi minua maalin takana kyynärpäällä päähän. Siinä ei ollut mitään tilannetta, vaan hän vielä huusi minun maatessa jäällä ”pidä poika pää ylhäällä”. Olin silloin 17-vuotias. Kuusikymmenluvulla jouduin joskus pelaamaan koko SM-sarjapelin alusta loppuun. Yritin kyllä mennä vaihtoon, mutta valmentaja Teuvo Myyryläinen nosti käden eteen ja sanoi,”mee takaisin”. Kun SaiPa putosi SM-sarjasta 1969 Göran Stubb puhui minut ympäri ja minusta tuli kahdeksan kauden ajaksi ”punainen kolmonen” HIFK:ssa.

Miten paljon jääkiekko vie nykyisin aikaasi?
Lehdistä ja tv:stä seuraan, miten pelit sujuvat. Samalla on sanottava, että urheilu on tosi iso asia.

Mitä veteraanijääkiekko sinulle merkitsee?
Nostan hattua Starikoille ja kaikille veteraanikiekkoilijoille, jotka jaksavat mennä ja hoitaa terveyttään kaukalossa. Olen kuitenkin varma, että pukukoppijutut ne kaikkein parhaita ovat veteraanipeleissä.


Petri Skriko

Luistimet jalassa ruokapöytään

Mikä on lapsuusajan mukavin muisto jääkiekosta?
Lappeenrannan Huhtiniemessä olleen kotimme taloyhtiö jäädytti kotitalomme vieressä olleen lentopallokentän aina talven ajaksi. Siinä pyöri peli joka päivä kun oli mahdollista. Ruoka-aikaan äiti huusi parvekkeelta syömään. Halu takaisin pelaamaan oli niin kova, etten tahtonut malttaa heittää luistimia pois jalasta edes syömisen ajaksi.

Kuka oli idolisi kun olit lapsi?
Ei minulla mitään varsinaista idolia ollut sillä pelejä ei juuri näkynyt televisiosta eikä NHL:stä tiedetty yhtään mitään. Niinpä pihapeliemme esikuvia olivat pääasiassa taitavat neuvostoliittolaiset Harlamov ja kumppanit.

Kerro jokin erikoinen tapaus juniorivuosien jääkiekkopeleistä?
Pelasin SaiPan junioreissa pikkujunnuista lähtien. E-juniorina saimme 1973 SM-hopeaa. Loppuottelussa hävisimme Tampereella Ilvekselle. C-juniorina minut kelpuutettiin B-juniorijoukkueeseen eli kaksi vuotta vanhempien joukkoon. Oli hienoa kun kauden päätteeksi saimme SM-pronssimitalit. Kaiken huipuksi SaiPan päävalmentaja Alpo Suhonen nosti minut edustusjoukkueeseen. Olin tuolloin 17-vuotias.

Mikä on erikoisin muisto SM-sarjan peleistäsi?
SM-sarjavuosista yksi mielenkiintoinen kausi oli 1983-84. Olimme kauden loppuvaiheessa sarjan hännillä. Seuran johto ilmoitti, että mikäli taistelette itsenne pois karsintasarjasta, saatte Lontoon matkan. Se antoi lisäpotkua ja karsinnat vältettiin. Omalta osaltani kyseinen kausi meni oikein hyvin: tein 32 ottelussa 25 maalia ja annoin 26 syöttöä. NHL:ssä pelaamistani 9 kaudesta tuloksellisesti parhaat olivat viisi ensimmäistä Vancouverissa jolloin tein yli 150 maalia. Ihan mukava on muistella myös viimeisiä pelikausia kun saavutin neljä Tanskan mestaruutta.

Miten paljon jääkiekko vie nykyisin aikaasi?
Jääkiekko vie edelleen aikaani, sillä olen NHL-kykyjenetsijä Euroopassa. Se on työtä, jossa tunteja ei lasketa. Koen itseni onnekkaaksi kun olen saanut, ja saan edelleen, tehdä työtä rakastamani lajin parissa.

Mitä veteraanijääkiekko sinulle merkitsee?
Veteraanijääkiekko ja alumni ovat hienoja juttuja – kerta kaikkiaan hauskoja ja positiivisia. Samalla kun liikutaan ja harrastetaan yhdessä pidetään toisista huolta.

Pauli Saukkonen